Oppikirjan kappaletiivistelmä: Mitä on älykkyys?

Tiivistän artikkelissa Nick Hashlamin, Luke Smillien ja John Songin oppikirjan An Introduction to Personality, Individual Differneces and Intelligence kappaleen 12. Kappale 12 on kirjan viimeisen osion (Älykkyys) ensimmäinen luku ja nimeltään Intelligence and Cognitive Abilities. Kirja on kurssikirjana Psykologian perusteet -kurssilla Turun yliopistossa. Kyseessä on kirjan toinen painos, joka on julkaistu vuonna 2018.

1. Galtonista moderneihin älykkyystesteihin

Älykkyystutkimuksen esi-isät Galton ja Binet

Älykkyystutkimuksen juuret juontavat brittiläisen polymatemaatikon Sir Francis Galtonin (1822-1911) kyvykkyystutkimuksiin. Hän huomasi mm. että ihmisen kyvykkyydet jakautuvat likimain normaalijakauman mukaisesti ihmiskunnassa. Galton uskoi, että kyvykkyydet auttavat ihmisiä käytännön elämässä. Hän havaitsi kyvykkyyksien kulkevan suvussa ja suunnitteli kaiksostutkimusten menetelmän, jolla voidaan tutkia perimän ja ympäristön merkitystä älykkyydelle. Älykkyystutkimuksen varsinainen aikakausi alkoi vasta 1900-luvun alussa älykkyystestien kehityksen myötä.

Francis Galton 1850-luvulla (Kuva: Wikipedia)

Ranskalainen psykologi Alfred Binet (1857-1911) kehitti psykometrisiä testejä älykkyyden tutkimiseen. Hän oli saanut ranskan hallitukselta tehtäväkseen kehittää menetelmäm oppimiskyvyn mittaamiseen. Menetelmää voitaisi hyödyntää kouluympäristössä, jotta tunnistettaisiin lapset, joilla oppiminen tuottaa hankaluuksia. Hän testasi lasten kyvykkyyksiä laaja-alaisilla testeillä ja kehitti testiä saamiensa havaintojen pohjalta.

Binet uskoi, että älykkyys kehittyy läpi lapsuuden. Hän myös uskoi, ettei tämä kehitys liittynyt tiettyjen taitojen tai tietojen oppimiseen tai sensoriseen tarkkuuden kehittymiseen. Näin ollen Binet pyrki kehittämään testeistä sellaisia, että ne olisivat riippumattomia kokemuksesta. Hänen testinsä keskittyivät mittaamaan adstraktia päättelykykyä. Esimerkiksi 30:n kohdan 1905 Binet-Simonin älykkyystestissä kysyttiin mm. seuraavia: avaa ja syö karkki,  abstraktien käsitteiden määrittelyä ja värien nimeämistä, ostoslistan muistaminen, piirretyn neliön, salmiakin tai sylinterin kopioiminen paperille.

Älykkyystestaaminen

Binet määritteli tutkimustensa mittaristoksi mielen iän (engl. mental age). Se perustui keskiarvioihin siitä, missä iässä lapset tyypillisesti kykenivät ratkaisemaan kunkin tehtävän. Mielen ikä oli siis se ikä, jonka tasoisia tehtäviä lapsi kronologisesta iästään riippumatta pystyi ratkaisemaan. Binet havaitsi, että kronologinen ja mentaalinen ikä eivät aina täsmänneet toisiaan. Mielen iän testaaminen auttoi havaitsemaan, ketkä lapsista todennäköisesti tarvitsisivat erityistä tukea koulun käynnissä.

ÄO – Älykkyysosamäärä

William Stern 1912 lanseerasi käsitteen IQ, joka tulee englannin kielen sanoista intelligence quotient, suomeksi ÄO eli älykkyysosamäärä. ÄO laskettiin jakamalla mielen ikä kronologisella iällä ja kertomalla tämä sadalla. Tällöin ikäisekseen keskimääräisesti pärjäävä lapsi saa testistä arvon 100. Jos mielen ikä muihin lapsiin suhteutettuna korkeampi kuin kronologinen ikä, ÄO oli yli 100. 16-18 ikävuoteen asti tämä toimi hyvin, mutta koska testiälykkyys ei jatka kehittymistä enää sen jälkeen, tuota määritelmää ei enää käytetä.  Weschler (1975) ratkaisi ongelman käsitteellä deviation-IQ (jos tiedät tälle hyvän suomennoksen, kerro ihmeessä!). Siinä mielen ikää verrataan oman ikikäkohortin keskiarvoon. Älykkyyden keskiarvo on tällä mittarilla 100 ja keskihajonta 15.

Moderni ÄO-testaaminen

WAIS-IV on esimerkki modernista älykkyystestistä, joka on käytössä laajalti. Se sisältää 15 alatestiä. Testi kestää tunnin tai enemmän. Testi ei ole julkisesti saatavilla, jotta se säilyttäisi validiteettinsa. Testissä on osioita mm. sanallisesta päättelystä (”mitä yhteistä on laivalla ja autolla?”), havaintopohjaista päättelyä (palikkatesti), työmuistista (”Jos pojalla menee 6h 12 vempaimen tekemiseen, kauanko 3 pojalla menee 6 vempaimen tekemiseen?”) ja prosessointinopeus  (”merkitse listaan sisältävätkö ne tai eivätkö ne sisällä tiettyä symbolia annetussa aikarajassa”).

2. Kyvykkyyksien rakenne – Mitä älykkyys todella on?

Kun tässä on söpö koiran kuva, niin kaikki varmaan jaksaa lukea tietopläjäyksen loppuun. (Kuva: ”Dog Intelligence” julkaisijalta alicejamieson.)

Teoriat yhtenäisestä yleisälykkyydestä

Charles Spearman tutki kyvykkyystestien välisiä korrelaatioita sekä mm. kehitti faktorianalyysin tutkimusmenetelmän. Hän havaitsi, että kaikki älykkyystestit korreloivat keskenään. Niinpä Spearman uskoi, että äly koostuu yleisälykkyydestä g sekä testikohtaisista kyvykkyyksistä (yhdestä tai useammasta). G:tä ei voida suoraan mitata millään testillä, joten älykkyystesteissä käytetään laajaa palettia erilaisia testejä, joiden avulla tämän saadaan tämän teorian mukaan käsitys g:stä . Testien välinen korrelaatio ja sen myötä g on todennettu sadoissa data-analyyseissä. G selittää noin 50% älykkyystestin testituloksista. G on havaittu myös eläimillä.

Hierarkisen älykkyyden teoriat

Spearman keskittyi kyvykkyyksiä yhdistävään tekijään, kun taas toiset tutkijat ovat keskittyneet eroavaisuuksiin: Miksi joku saa toisesta testistä hyvät ja toisesta huonot pisteet? Lewis Thrusthorne (1887–1955) kehitti teorian ensisisjaisista mielen kyvyistä (engl. primary mental abilities). Hän löysi seitsemän eriliaista kyvykkyystyyppiä: päättely, sanallinen sujuvuus, numerotaidot, hahmotuskyvyn nopeus, sanallinen päättely, spatiaalinen visualisaatio ja assosiatiivinen muisti.

Thrustone uskoi näiden olevan toisistaan erilisiä toisistaan riippumattomia kykyjä. Sen sijaan, että niillä olisi yhteinen pohja g, Thrusthorne uskoi, että g johtuu testien puutteellisuudesta ja on siten vain niiden sivutuote. Monet testit testaavat samanaikaisesti muutakin kuin mitä oli niiden ydintarkoitus. Yhden testin taidot voivat siis auttaa toisen testin tekemisessä. Esim. verbaalisesti esitetty matemaatisen tehtävän tekemistä voi helpottaa visuo-spatiaalinen hahmotuskyky (kuvittelukyky). Näin ollen osa tämän tutkijoista uskoo, ettei g on vain useisen erilaisten kyvykkyyksien keskiarvo. Tämän koulukunnan modernimpia teorioita on teroria monista älykkyyksistä (Gardner 1983).

Howard Gardner (1983) kehitti teorian monista älykkyyksistä. Hän tutki kolmenlaisia poikkeavia ihmisryhmiä: 1. savant-henkilöitä, eli henkilöitä, jotka ovat poikkeuksellisen lahjakkaita tietyssä tarkkarajaisessa kyvykkyydessä, mutta huonoja valtaosassa muita kykyjä, 2. neuropsykologisia potilaita, joilla oli tarkkarajainen ongelma tietyssä kyvyssä (esim. kasvojen tunnistamisessa) sekä 3. tarkkarajaisen kyvykkyyden omaavia asiantuntijoita, kuten pianovirtuooseja. Hän vertasi näitä ryhmiä Binetin tekemiin havaintoihin normaalista kyvykkyyksien kehittymisestä. Gardnerin teorian uudempaan versioon sisältyy ajatus useista erilaisista älykkyyden lajeista: musikaalinen, kehollis-kinesteettinen, kielellinen, loogis-matemaattinen, spatiaalinen, inter ja intra-persoonallinen, sekä muita myöhemmin lisättyjä älykkyyden lajeja. Gardner ei kehittänyt älykkyyksien mitta-asteikkoja, joten hänen teoriansa älykkyyden lajien olemassaoloa ei ole vielä todennettu riittävästi tutkimuksilla. Gardnerin teoriaa haastaa havainnot siitä, että useat älyn lajit näyttävät korreloivan vahvasti keskenään, eivätkä ne siten ole täysin toisistaan riippumattomia.

Carroll (1993) hahmotteli älykkyyden rakennetta hierarkiseksi kokonaisuudeksi. Hänen mukaansa puolet eroista testituloksissa selittyi g:llä. Loput kyvykkyydestä jakautui hierarkisesti erilaisiin alatasoihin, joissa on yhä spesifimpiä kyvykkyyksiä.

Vaikka tutkijoilla on erimielisyyksiä eri kykykkyyksien laadusta ja niiden riippivaisuudesta toisiinsa, useimmat tutkijat ovat yksimielisiä seuraavista asioista: 1. G on todennettu useissa tutkimuksissa, mutta sen luonteesta (yleisälykkyys vs. mittaustekninen vääristymä) on erimielisyyttä. 2. Käyttäytymisemme on seurausta useista toisiinsa kytkeytyneistä aivoalueista (”moduuleista”).

Kiteytynyt ja joustava älykkyys

Cattell (1963)  ja myöhemmin Horn (1998) ovat kehitelleet teoriaa kiteytyneestä ja joustavasta älykkyydestä (engl. crystalized and fluid intelligence). Joustava älykkyys ei ole riippuvaista aiemmin opituista tiedoista esim. koulutuksesta, kun taas kiteytynyt älykkyys kumuloituu enemmän oppimisen kautta. Tutkimuksissa on kutenkin havaittu, että vasta aikuisiällä ympäristö alkaa vaikuttaa kristallisoituneen älykkyyden kehitykseen, mutta ei yhtä paljoa joustavaan älykkyyteen. Lapsilla siis geneettisillä ja ympäristötekijöillä on vähemmän merkitystä näihin älykkyyden lajeihin. Joustava älykkyys heikkenee vanhenemisen myötä kristallisoitunutta nopeammin.

Tässä esiteltyjen älykkyyksien ja älykkyysteorioiden lisäksi on useita muita teorioita. Kirjan seuraava kappale käsitteleekin tunneälyä (ks. kirjan kappale 13).

3. Kognitio ja biologia

Aivot?
(Kuva: ”Brains?” julkaisijalta electrofervor.)

Reaktio- ja havaitsemisaika yhteydessä ÄO-älykkyyteen

Reaktioajan ja ÄO:n on useissa tutkimuksissa havaittu korreloivan keskenään. Esim. Tutkimuksessa, johon osallistui 900 aikuista, havaittiin reaktioajan ja ÄO -ölykkyyden välillä -.49 korrelaatio, eli nopea reaktio korreloi korkean ÄO-älyn kanssa. Tutkimuksissa on havaittu korrelaatiota myös ÄO-älyn ja havaitsemisajan välillä (engl. inspection time). Esim. Yli 4000 koehenkilön tutkimuksessa havaittiin näiden välillä voimakas negatiivinen (-.51) korrelaatio.

Aivojen tilavuus ja järjestäytyneisyys liittyy älykkyyteen

Aivojen tilavuuden ja älyn välillä on vahva korrelaatio .33. Korrelaatio on hieman vahvempi naisilla ja aikuisilla. Hiljattain on havaittu myös neuronien määrällä ja oppimiseen liittyvillä subkortikaalisella rakenteilla olevan yhteyttä älykkyyteen. Erityisesti etuotsa- ja ohimolohkoilla on yhteyttä älykkyyteen (etuotsalohko-ohimolohkojen integraation teoria, P-FIT) . Tutkimuksissa, joissa on tutkittu aivojen verkottuneisuutta, on havaittu, että älykkäät yksilöt käyttävät neuroverkostoa tehokkaammin (neuraalisen tehokkuuden hypoteesi). Sekä aivojen rakenteen että älykkyyden on havaittu olevan osin perinnöllistä. Aivojen valkoisen aineen eli myöeliinitupellisten aksonien järjestäytyneisyys on yhteydessä kognitiivisiin kykyihin (korrelaatio .44 – .51). Älykkyyteen vaikuttaa siis aivojen tilavuus, tiettyjen aivoalueiden tilavuudet ja rakenteet, neuronien määrä sekä niiden järjestäytyneisyys ja verkottuneisuus.

Älykkyys on merkittävissä määrin perinnöllistä

Käyttäytymisgenetiikassa perinnöllisyyttä mitataan asteikolla 0-1, jossa 1 tarkoittaa, että kaksi henkilöä ovat täysin samanlaisia mitattavan ominaisuuden suhteen. Perinnöllisyyden yhteys g:n on merkittävä ja kasvaa iän myötä (9-v. G:n perinnöllisyys .41, kun 17-v. .66, mistä se kasvaa ainakin 80 ikävuoteen asti). Kirja selittää tätä ilmiötä sillä, että kun henkilö aikuistuu ja saa enemmän valtaa ympäristöönsä, hän hakeutuu usein geneettisen taipumuksensa mukaiseen ympäristöön.

Älykkyys periytyy sitä vahvemmin, mitä läheisempi sukulainen on kyseessä ja erityisesti, jos henkilöt kasvavat samassa taloudessa. Esim. serkusten välinen älyn periytyvyys on .15, erillään kasvaneiden sisarusten .24, yhdessä kasvaneiden sisarusten .47, erikseen kasvaneiden identtisten kaksosten .72 ja yhdessä kasvaneiden identtisten kaksosten .86.

Tutkimusnäyttöä kaivataan lisää ei-valkoihoisten sekä heikommissa sosio-ekonomisessa asemassa kasvaneiden osalta. Tutkimuksissa, joissa on tutkittu adoptoitujen lasten älykkyyttä suhteessa kasvattivanhempiin ja biologisiin vanhempiin, on havaittu merkkejä siitä, että köyhyys vaikuttaa negatiivisesti älylliseen kehitykseen. Äärimmäinen köyhyys voi estää lasta saavuttamasta geneettistä älyllistä potentiaaliaan.

Älykkyyden periytyvyyttä on yritetty paikantaa yksittäisiin kromosomeihin eli geenien osiin. Vaikuttaa siltä, että useiden ykrittäisten kromosomien vähäinen merkitys älykkyyteen kumuloituu yhteen ja yhdessä muodostaa älykkyyden geneettisen pohjan.

4. Ympäristön vaikutus älykkyyteen

Yksinkertaiset selitykset älykkyyden kehitykseen (esim. Mozartin musiikin kuunteleminen) ovat saaneet paljon huomiota, mutta ne on yleensä myöhemmin kumottu. Sen sijaan vahvempaa näyttöä on saatu mm. koulutuksen ja elintason merkityksestä.

Koulutus on yhteydessä älykkyyteen

Koulutuksen merkitys on havaittu esim. tutkimuksessa, jossa on vertailtu koulun vuotta aiemmin aloittaiden lapsien älykkyyttä saman ikäisiin vuotta myöhemmin aloittaneisiin verrokkeihin sekä tutkimuksessa, jossa on vertailtu lapsia, joilla koulu on keskeytynyt useammaksi vuodeksi heistä riippumattomista syistä, heihin, joilla ei ole ollut keskeytystä. Molemmissa tutkimuksissa lyhyempi koulutus on ollut negatiivisesti korreloitunut älykkyyteen. Myös koulujen väliset erot näyttäisivät osaltaan selittävän eroja lasten älykkyydessä.  Kuten arvata saattaa, tämä vaikutus on selkeämpi kiteytyneen älyn osalta kuin joustavan älyn osalta.

Vähäosaisien perheiden lapsia on pyritty tukemaan koulutuksella, mutta koulutusohjelmien vaikutus älykkyyteen ei ole ollut pysyvää. Joissakin tutkimuksissa on havaittu, että älykkyystestien tehtävien kaltaiset koulutehtävät ovat parantaneet lasten pärjäämistä älykkyystesteissä. Tällaiset tehtävät ilmeisesti parantavat lasten testikohtaisia kyvykkyyksiä, mutta eivät vaikuta itse g:n. Toisessa tutkimuksessa on havaittu, että 6 kuukauden iästä vielä viisi vuotta eteen päin annettu erityinen koulutus on korreloinut vielä vuosien päästä (12-vuotiaina) korkeampana ÄO-älynä (4 pisteen ero) verrokkeihin nähden. Tämä ero on heijastunut myös parempana koulumenestyksenä.

Testiälykkyys kasvoi viime vuosisadan puolivälissä – Flynn-ilmiö

Flynn-ilmiö (engl. the Flynn Effect) on 1980-luvulla James Flynnin havaitsema ilmiö, jonka mukaan älykkyys on kasvanut kolme ÄO pistettä joka vuosi maailmanlaajuisesti älykkyystestaamisen alusta asti. Ilmiö on vahvin testeissä, jotka eivät yhtä vahvasti opittuun materiaaliin, ja heikoin, tai jopa negatiivinen, tietopohjaisissa testeissä, kuten Koulusoveltuvuustestissä (The Scholastic Aptitude Test, SAT). 202 486 koehenkilön pitkittäistutkimuksessa ilmiö on saanut vahvistusta. Ilmiö on havaittu eri ikäryhmissä ja se on voimakkain kehittyneissä maissa.

Flynn itse ei uskonut näin dramaattisen ilmiön johtuvan todellisesta älykkyyden lisääntymisestä, vaan uskoi, että ilmiön selittyvän abstraktin ongelmanratkaisukyvyn painottumisella koulutuksessa ja arvostuksissa. Toiset tutkijat ovat epäilleen ilmiön johtuvan ravitsemuksesta ja lapsuuden kehityksen aikaisen stressin ja infektioiden vähentymisestä. Viimeaikaisten tutkimusten mukaan älykkyyden kasvu on pysähtynyt 1990-luvulla tai jopa kääntyneen laskuun tietyillä alueilla (mm. Suomessa, esim. spatiaalisen havaitsemisen kyvykkyys).

Älykkyys on suhteellisen pysyvää

ÄO 12- tai jopa 6-vuotiaana ennustaa voimakkaasti ÄO:tä 18-vuotiaana (korrelaatio 12-vuotiaana vs. 18. vuotiaana jopa yli .90). Dearyn ja kummpanit vertasivat skotlannissa vuonna 1932 mitattujen 100 11-vuotiaan  ÄO tuloksia heidän testituloksiinsa 77-vuotiaana ja havaitsivat voimakkaan korrelaation .73. Myös useat muut tutkimukset osoittavat älykkyyden olevan hyvin pysyvä ominaisuus.

5. Ryhmien väliset älykkyyserot

Onko älykkyydessä eroa erilaisten ihmisryhmien välillä?

Sukupuolten välillä ei ole eroa älykkyyden keskiarvoissa

Älykkyystutkimuksen eräs varhaisimpia löydöksiä on, että sukupuolten välillä ei ole eroa keskimääräisessä älykkyydessä. Vanhojen stereotypioiden kumoutuminen osaltaan vaikutti naisten kouluttamiseen ja osallisuuteen demokraattiassa 1900-luvulla. Sukupuolten välillä sitä vastoi on havaittu joitakin testi-kohtaisia eroja, kuten eroja visuo-spatiaalisessa hahmottamisessa ja verbaalisessa kyvykkyydessä.

Rotujen välillä on eroja keskiarvoissa, syistä ei ole yksimielisyyttä

Rotujen välillä sen sijaan on havaittu eroavaisuuksia jopa suhteellisen vauraissa maissa kuten Britannia ja USA. Valtaosa tutkijoista myöntää, että muistien ja valkoisten välillä on eroja älykkyystestien keskiarvoissa (ero noin 16 ÄO pistettä). Tämä on havaittu useissa tutkimuksissa, joiden otoskoot ovat yksiä suurimmista psykologisen tutkimuksen historiassa (mm. kansallisen tason lukion pääsytestit ja yritysten ja armeijan rekryprosessien testit).

Sen sijaan kaksi olennaista asiaa rotujen välisistä älykkyyseroista on kiistan alla; Onko rotu ylipäätään mielekäs olemassa oleva biologinen konstruktio, ja toisaalta, mistä erot rotujen välillä johtuvat. Osa tutkijoista joko sanoo, että rodun käsitteellä ei joko ole ollenkaan biologista pohjaa, ja osan mielestä biologinen pohja on niin pieni, että sen merkitys eroavaisuuksille on olematon. Biologisissa analyyseissä, joissa on verrattu verityyppejä, on havaittu, että erot ovat pääosin rodun sisällä eikä niiden välillä. Geenitutkimuksissa on havaittu, että henkilön itsensä kokema rotu on 96 prosenttisesti linjassa geenimarkkereiden kanssa. Toisaalta geenitutkijoiden haastattelut ovat paljastaneet, että tutkijoilla on hyvin erilaisia määritelmiä rodulle.

Erot voivat liittyä ympäristöllisiin eroihin rotujen välillä, esimerkiksi ravitsemukseen, sosiaalisiin normeihin, käyhyyteen tai syrjintään. Erojen on ehdotettu selittyvän testaamiseen liittyvillä harhoilla. On esimerkiksi havaittu, että kun henkilölle ennen testiä kerrotaan, että hänen rotunsa suoriutuu keskimäärin testistä toista rotua huonommin, koehenkilön testitulos on ollut huonompi kuin verrokeilla. Negatiivinen stereotypia voi siis osaltaan selittää eroja älykkyystestissä.

6. Älykkyystutkimus jatkuu

Vaikka älykkyyttä ja kyvykkyyksiä on tutkittu paljon, ja yleisälykkyys g on havaittu tutkimuksissa, oli kyse sitten mittaamisen heikkouksista tai todellisesta ilmiöstä, on vastaamattomia kysymyksiä älykkyyden syvimmästä olemuksesta yhä. Älykkyydellä on vahva biologinen perusta ja se on suhteellisen periytyvää ja pysyvää. Ympäristö, erityisesti koulutus, sekä mahdollisesti äärimmäinen köyhyys, kuitenkin osaltaan vaikuttavat älykkyyteen ja biologisen älykkyyspotentiaalin saavuttamiseen. Sukupuolten välillä älykkyydessä ei keskimäärin ole eroja, mutta mustien ja valkoisten välillä on, vaikkakin sen syistä ja rodun roolista ilmiön selittäjänä kiistellään.

Tämän tekstin lähteenä on käytetty yksinomaan kirjan An Introduction to Personality, Individual Differences and Intelligence kappaletta 12. Kirjan seuraavat kappaleet 13 ja 14 käsittelevät toista älyn lajia: tunneälyä, sekä ÄO ja tunneälyn vaikutusta yksilön elämään. Jos siis aihe kiinnostaa, hae teos käsiisi tai mikäli useampi vaatii näistä lyhennelmiä, saatan sellaiset julkaistakin. Mitä pidit tästä artikkelista? Mitä sinusta on älykkyys?