Miten minusta tuli urheiluhullu? -artikkelisarjassani jaan kolmivuotisen kasvutarinani urheilullisesta himourheilijaksi. Ensimmäisessä osassa kerron ajatuksistani, joista kaikki lähti, sekä varhaisista tuloksista. Toisessa osassa kerron, kuinka urheilu yhdistyi elämään liikkuvana läppärityöläisenä eli diginomadina. Viimeinen artikkeli on kertomus yhteisöllisyydestä ja innostavan urheilullisen arjen löytymisestä.

Voit halutessasi kuunnella artikkelin ääneen luettuna alta.

 

2017 Vuoden lopussa tein lupauksen. Oikeastaan ajattelin sen vitsinä, koska en halunnut luoda paineita. Halusin tehdä tämän itselleni, en muille, joten en kertonut ideastani kenellekään. Ajatukseni kuului kutakuinkin seuraavasti:

”Mitähän tapahtuisi/millä tavalla mun kehoni muuttuisi, jos treenaisin 6 x viikossa vuoden ajan?”

Ei minun oikeasti tarvitsisi treenata kuusi kertaa joka viikko. Voisihan sitä silti testata…, ajattelin.

2018 vuoden alussa, toivuttuani yllättävästä umpilisäkkeen leikkauksesta, aloitin aikuisten telinevoimistelutreenit. Olin nopeesti koukussa. Otin samoihin aikoihin tavakseni kävellä salille aamuisin. Bussilla olisin päässyt yhtä nopeasti, mutta kaloreja kuluu kävellessä yllättävän paljon. Seurasin aktiivisuuttani Polar M400 -kellostani. Raikas ilma piristi.

Viimeistelin tuolloin kandia ja aloittelin yritykseni liiketoimintaa. Minulla oli vapaus sanella aikatauluni.

Onnellinen hiihtäjä

Hiihtolenkillä tammikuussa

Tulokset vuodessa

Ylimääräiset kilot tippuivat

Asuessani Ruotsissa ja Espanjassa 2017 mukaani oli tarttunut ylimääräisiä kiloja. Olin jouluna 2017 painavimmillani 78 kg (olen 176 cm pitkä). Suunnitelmiini kuului, että treenaan niin paljon, etten yksinkertaisesti voi syödä riittävästi.

Puolentoista vuoden aikana painostani lähti 8 kg-9 kg. Rasvaa lähti todennäköisesti enemmänkin, koska se korvautui uusilla lihaksilla. Painoin 69kg keväällä 2019, mikä oli kehonkoostumusmittauksen mukainen ”ideaalipaino” koostumuksellani. Nykyisin (kirjoitan tätä keväällä 2021) painoni on ollut pitkään 70 kilon kieppeillä.

Korjasin ruokavaliotani samalla. Etenkin säännöllinen ateriarytmi, tyhjien hiilihydraattien vähentäminen ja kasvisten painottaminen ruokavaliossa ovat auttaneet minua painonhallinnassa. Kun urheilee paljon, yleensä tekee mieli terveellisempää ruokaa. Kehoa kannattaa kuunnella. Jos maun sijasta mietit, millaisen tunteen jokin ruoka kroppaasi jättää, epäterveelliset asiat alkavat kummasti houkuttaa vähemmän.

Noihin aikoihin alkoi tapani syödä aamupalaksi puuroa, jonka päällä on yleensä marjoja, siemeniä, banaania ja pähkinävoita. Tuoremehu jäi pois aamiaisilta, kun tajusin, etten tarvitse sitä mihinkään. Voin korvata sen raikkaalla vedellä tai sitruunavedellä. Jälkimmäisessä tapauksessa pyrin aamiaisen jälkeen neutraloimaan suun kulauksella maitoa ja syömällä purkan.

Uudet taidot

Olen aina ollut notkea ja urheilullinen. Spagaatti ja silta sujuivat, mutta käsilläseisonnasta tai kärrynpyörästä en ollut uskaltanut haaveilla ennen vuotta 2018.

Vuoden jälkeen olin tehnyt mm. elämäni ensimmäiset vapaat käsilläseisonnat, kärrynpyörät, siltakaadot eteen ja taakse sekä kiepin. Lisäksi opin mm. harajaloin kuperkeikan, kuperkeikan punnerrusasentoon ja yksinkertaisia temppuja puomilla, nojapuilla ja rekillä.

Käsilläseisonta

Elämäni ensimmäinen vapaa käsilläseisontani 24-syntymäpäivänäni

Voimani, etenkin selkälihakset ja core, kehittyivät. Marras-joulukuussa 2018 tein yllätyksekseni elämäni ensimmäisen leuanvedon. Olin kuvitellut 24 vuotta, että kroppani rakenne on lähes ylivoimainen este leuan vetämiselle.

(Spoiler: 2020 sain maksimissaan jo kuusi leukaa! Lisää viimeisessä artikkelisarjan osassa.)

Ajatukseni urheilusta mullistuvat

Salilla käyminen ei ollut pakollinen paha, vaan päivän paras juttu. En tehnyt tarkkoja treeniohjelmia tai päättänyt tiettyjä päiviä, jolloin ”pitää” treenata. Lähtökohtani oli, että treenaan joka päivä, mutta en treenaa niinä päivinä, kun en oikeasti ehdi tai pysty. Lepopäivät tulivat luontaisesti esimerkiksi päivinä, jolloin olin kiireinen, ylistressaantunut tai nukkunut surkeasti.

En stressannut siitä, treenasinko juuri tietyn ohjelman mukaisesti kunakin päivänä. Toki pyrin yreenaamaan monipuolisesti ja eri lihasryhmiä eri päivinä, jotta lihakset ehtivät palautua. Treenaamisessani oli tiettyä toistuvuutta ja rakennetta, vaikka en tarkkaa ohjelmaa seurannutkaan. Tiesin, että jos liikun näin ahkerasti, tulokset yksinkertaisesti eivät voi olla tulematta ennemmin tai myöhemmin.

Treenasin monipuolisesti ja hyvin vaihtelevilla intensiteeteillä. Tämä mahdollisti treenaamisen useina päivinä viikossa, koska eri lihasryhmien täytyy luonnollisesti ehtiä palautua treenien välissä. Joskus treeni tarkoitti juoksulenkkiä ja puolenoista tunnin telinevoimistelutreenejä tai Les Mills Body Pumppia virtuaaliluokassa kuntosalilla. Joskus treeni tarkoitti kävelyä salille ja 20min Les Mills Sh’bam -tanssituntia. Pienikin treeni on treeni, ja jopa kävelylenkki on loistavaa urheilua!

On tärkeämpää löytää ilo treenaamisesta kuin treenata joka kerta rankasti. Jos treenaat aina hiki ja kyyneleet virraten, saatat olla hyvässä kunnossa kolmen kuukauden päästä, mutta todennäköisesti et loppuelämääsi. Kun treenistä nauttii, sitä jaksaa tehdä ja tulokset tulevat ennemmin tai myöhemmin. Tärkeintä ei ole se, millainen sixpack sinulla on puolen vuoden päästä, vaan se, millainen kroppasi (ja mielesi) on koko loppu elämäsi.

 

Tarina jatkuu seuraavissa artikkeleissa:

2/3 Miten minusta tuli urheiluhullu? 2019 urheiluhullu ulkomailla – Kuinka treenata, kun elää tien päällä?

3/3 Miten minusta tuli urheiluhullu? 2020 Suomeen treenirutiinien pariin – Rutiinit ja urheiluhullut ystävät vievät treenit uudelle tasolle.

Urheiluhullun yrittäjän elämää. Instagram ruutukaappaus.

Jos nautit tekstistä, ja haluat havainnollistuksen kehityskaarestani, käyhän Instagram profiilissani ja katso highlighteista koko tarina reaaliaikaisesti. Olen tallentanut highlighteihin Gym Progress 18, 19 ja 20, koko kolmen vuoden kehityskaaren.