Miten minusta tuli urheiluhullu? 3/3 – Suomeen treenirutiinien pariin 2020

Miten minusta tuli urheiluhullu? -artikkelisarjan viimeinen osa 3/3. Jos et vielä lukenut kahta edellistä artikkelia vuosien 2018 ja 2019 treenikehityksestä, kurkkaa ne läpi.

2020 olin muuttanut takaisin Suomeen. Olin ulkomailla kaivannut opintoja psykologiassa sekä perhettä, urheilurutiineja ja ohjattuja telinevoimistelutreenejä. Muutin kaupunkiin, josta en enää tuntenut kuin pari ystävää ja muutamia puolituttua. Oli oltava itse aktiivinen ja järjestettävä sen näköinen elämä, jossa viihdyn. Olin matkoilla oppinut paljon siitä, mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi.

(Nyt 2021 tammikuussa kirjoittaessani tätä totean, että onnistuin. Onnellisuuteni ydinelementtejä ovat ennen kaikkea: 1. ystävät, perhe ja riittävä sosiaalinen elämä, 2. treenaaminen ja kyvykäs terve kroppa, 3. ammatillisen intohimoni löytyminen. Näissä kumuloituukin se, mitä yläasteen terveystiedossa opetettiin: hyvinvoinnissa pitää huomioida sekä fyysinen, psyykkinen että sosiaalinen ulottuvuus.)

Takaisin telinevoimistelutunneille

Mariannemeditointia voimistelusalin nojapuilla

Aloitin telinevoimistelun uudessa seurassa 2020 tammikuussa. Hyppelehdin treeneihin intoa puhkuen, koska olin koko vuoden 2019 kaivannut voimistelutreenejä. Muut voimistelijat pistivät motivaationi merkille. He kertoivat, että käyvät porukalla kesäisin treenaamassa puistojen street workout telineillä. Olin onnessani, kun sain kutsun tulla treenaamaan heidän kanssaan!

Treenaaminen on harvoin yksinäistä

Katuvoimistelu eli street workout

Treenikavereita telineillä

Tutustuin telinevoimisteluystävieni kautta isompaan street workout eli katuvoimistelijoiden porukkaan. Tapaan heitä yleensä ulkosaleilla tai salilla. Kesällä kävimme treenin päätteeksi usein uimassa tai syömässä yhdessä.

Kavereissani on uskomattomia teräsmiehiä ja -naisia! Osa kilpailee SM-tasolla street workoutissa. Myös telinevoimistelussa järjestetään aikuistason harrastajille kisoja. Nojavaaka eli panche, takavaaka eli back lever, ihmislippu eli human flag ja muut katuvoimistelun (englanniksi street workout tai chalisthenics) helmet tulivat minulle tutuksi. Ystävystyin yhä uusien upeiden urheilijoiden kanssa. Löysin itseni useita kertoja viikossa ”höntsäilemästä” kavereiden kanssa puistojen telineiltä.

Porukassa kukin treenaa omalla tasollaan ja jokaisella on omia vahvuuksiaan. Voimamiehet/-naiset tekevät ihmislipun minkä tahansa kaiteen varassa. Eräs ystäväni on huippu käsilläseisonnassa. (Hän on myös varustanut koko yksiönsä treenaamista varten.)

Telinevoimistelu näkyy kämmenissä. Onneksi kaverillani oli hienoja laastareita mukana!

Oma lahjani on notkeus. Voin tehdä liikkeitä, joihin moni ei kykene. Olen rakastunut pää alaspäin roikkumiseen. Kehittelin erilaisia temppuja jaloista telineessä roikkuen. Päälläseisontani on kehittynyt niin paljon, että saatoin kesällä tehdä päälläseisontatemppuja järvessä vanhalla kilpapurjelaudalla, jonka köli on kadonnut. Vuotta aiemmin olin kuvitellut kyseisellä laudalla tasapainoilua mahdottomaksi.

Päälläseisontaa kölittömällä kilpapurjelaudalla. Vuosi sitten kuvittelin tämän olevan mahdoton haaste.

Treeniporukassa tunnelma on leppoisa. Kaikki auttavat ja neuvovat toisiaan. Välillä tuntuu kuin treenaisi kymmenen personal trainerin kanssa, koska joukossa on konkareita ja ammattilaisia. Treenaaminen ei ole vakavaa. Se on meille elämäntapa ja usein paras hetki päivästä. Joku kavereista keksii uuden liikkeen ja toiset kokeilevat perässä. Naurulta ja mustelmilta ei vältytä. Treenaaminen on niin kivaa, että telineillä hurahtaa helposti jopa kolme tuntia. Toisinaan eri puolilla Suomea järjestetään kaikille avoimia street workout -jameja, joista yleensä tiedotetaan Facebookissa.

Valokuvaussession tuotoksia street workout -ystävien kanssa kesällä Helsingissä

Sunnuntai touch rugby ja juoksuryhmä

Rugbyn jälkeinen euforia

Tutustuin vuoden alussa erääseen kauppatieteilijään (olin itsekin aiemmin kauppislainen, joten hän on tavallaan koulukaveri). Treenasimme hänen kanssaan välillä opiskelijoiden kuntosalilla ja juoksimme jonkun lenkinkin yhdessä. (Hänen lenkkikuntonsa on niin hullu, että en pysy perässä.)

Kaverini kaverit pelasivat sunnuntaisin leikkimielistä rugbyä ulkona, joten sain kutsun liittyä seuraan. Toiset kaverini kaverit juoksevat intervalli- ja muita lenkkejä sekä satunnaisesti treenaavat lihaskuntoa. Treenasin jonkun kerran heidän juoksuryhmässään.

Sunnuntairugbyyn osallistuin ennen kaikkea tutustuakseni muihin. Jännitti mennä mukaan porukkaan, josta tunsin vain harvan, mutta riski kannatti. Tutustuin nykyisiin opiskelija-/yliopistoystäviini. Nyt talvella 2021 olemme käyneet heidänkin kanssaan kuntosaleilla ja luistelemassa.

Rugbyn pelaaminen osoittautui kovaksi treeniksi. Loistavan erilaista treeniä kuin mitä olen tottunut tekemään. Etenkin nopeutta sain lisää. Samoihin aikoihin kävin juoksemassa portaita, mikä ehkä myös vaikutti.

Pelasimme sekajoukkueissa, joissa valtaosa ei ollut koskaan ennen pelannut rugbyä. Peli oli melko rajua ilman taklaamisiakin, joten taklaamisen korvasimme kosketuksella.

Pakollinen koronamaininta

Ironista, että koronavuosi 2020 on jäänyt muistiini yhteisöllisestä urheilusta. Valitettavasti tiedän, että monille tilanne on ollut päin vastainen.

Urheilu – sekä avoin ja joustava asenne uusia harrastuksia kohtaan – ovat tuoneet yhteisöllisyyttä. Jos ei urheile, eikä suostu irrottamaan vakkarilajistaan uuteen lajikokeiluun, on helpompi jämähtää neljän seinän sisälle näinä aikoina. Koska korona siivosi menoja kalentereista ja teki monien aikatauluista joustavampia, on ollut helpompi löytää aikaa yhteisille urheiluhetkille.

Urheilimme ulkona enemmän kuin ikinä. Talvella kannattaa pyytää kaveri mukaan luistelemaan, hiihtämään tai kävelylenkille! Kesällä treenasimme ulkotelineillä ja kävimme luonnonvesissä uimassa.

Syksyn tullen pandemiatilanne paheni ja säät viilenivät, joten rugbytreenit jäivät tauolle. Olin kuitenkin ehtinyt tutustua treeneissä uusiin ihmisiin. Huomasimme kaverini kanssa, että useat yhteiset kaverit olivat syksyn mittaan vaipumassa stressiin ja alakuloon. Kutsuimme heidät viettämään aikaa yhdessä. Siitä muodostui viikottainen tapa.

Koen nämä ystäväni tavallaan toiseksi perheekseni, kun oikea perheeni asuu toisessa kaupungissa. (Oikeastaan kaksi oikeaa perhettäni, koska vanhempani ovat eronneet vuosia sitten.) Sosiaalisia kontakteja on rajoitettava, mutta kukaan ei pärjää täysin yksin. Tartuntariskit on pidettävä mielessä, vaikka pääosin vietämme aikaa äärimmäisen terveiden nuorien aikuisten seurassa. Loppukesällä jätin joitakin rugby-treenejä väliin, kun tiesin tapaavani vanhempia ihmisiä lähitulevaisuudessa. Vierailen oikean perheeni luona tällä hetkellä hieman tavallista harvemmin.

Nykymaailmassa on helppo eristäytyä jopa niin, ettei saa musta ihmisistä ainuttakaan aistihavaintoa päivän aikana (äänieristetyt neljä seinää). On päivän selvää, että siinä tulee hulluksi. Se riski pitää ottaa huomioon ja siihen pitää reagoida ajoissa. Mielestäni yksin asuvat tarvitsevat hekin jonkinlaisen ydinperheen, vaikka ystävistään.

Monipuolista treeniä ja kehonpainoharjoittelua

Vuonna 2020 treenasin keskimäärin viisi kertaa viikossa vaihtelevalla intensiteetillä. Lajeja oli telinevoimistelin lisäksi, juoksu, porrasjuoksu, rullaluistelu, tanssi, uinti, katuvoimistelu, boulderointi, kävelylenkit ja kosketus-rugby. Liikun monipuolisesti ja kehoa kuunnellen.

Treenaamiseni painottuu entistä enemmän kehonpainolla tehtäviin harjoitteisiin, joita olen oppinut katuvoimistelusta ja telinevoimistelusta. Uusia taitoja ja kummallisen näköisiä kehonpainojuttuja opetellessa ja tehdessä kehittyy ihan vahingossa, kun on hauskaa. Kehonpainoharjoittelu on haastavampaa ja vaatii ehkä enemmän tietoa kuin tavallinen salitreenaaminen. Erityisesti jalkapäiviä tykkään tehdä myös perinteisillä painoilla kuntosalilla. Ylipäätään monipuolisuus on valttia. Minulle on vuosien mittaan kumuloitunut tietoa ja osaamista hyvin erilaisista tavoista treenata.

Ihmiset ovat käyttäneet kehoaan huomattavasti monipuolisemmin ennen kuin asetuimme maanviljelysyhteiskuntaan, puhumattakaan nykyisestä tietoyhteiskunnasta. Roikkuminen, päällä- ja käsilläseisominen ovat uskomattomia ihmelääkkeitä hartia- ja muihin kipuihin. Päälläseisonta ja pää alaspäin roikkuminen rauhoittavat mieltäni. Opiskelun lomassa pari käsillä seisontaa antaa ihan uuden driven pänttäämiseen. Kyykyssä istuminen on ollut aikanaan ihmiselle luontainen lepoasento. Viime vuosina olen totuttanut omaa kroppaani siihenkin pikkuhiljaa. Roikkumisesta aiheutuva venytys selkärangalle pitää selän kunnossa. Ei se kai ole ihmi apinan sukuiselle lajille, joka joskus liikkui puista toiseen flengaamalla. Kiipeileminen on varmasti ollut tärkeää ravinnon ja turvan kannalta myöhemminkin. Keho kangistuu, jos sen antaa kangistua.

Vuoden 2020 treenituloksia

• Jos 2018 talvella teinkin elämäni ensimmäisen leuanveron, kesällä 2020 tein niitä maksimissaan kuusi. Hujopin naisen rakenteellani tämä on todella kova saavutus!
• Kiintopyörähdys. Opin sen kevään viimeisellä telinevoimistelutunnilla ennen kuin telinevoimistelusali suljettiin koronapandemian vuoksi.
• Kieppi sujuu nyt tasajalkaponnistuksesta ja korkeammilla tangoilla.
• Vaikka sen pitäisi olla helppoa, niin opin vasta 2020 käsilläseisontakuperkeikan niin hyvin, että uskallan tehdä sen alustalla kuin alustalla.
• Edellisestä seurasi kehitystä käsilläseisonnassa. Pelko taakse päin kaatumisesta hälveni ja parhaimmillaan pysyn käsillä seisonnassa jo lähemmäs 10 sekuntia. Käsilläseisonta on taito joka todella vaatii toistomääriä. Tällä hetkellä pyrinkin tekemään vähintään yhden käsilläseisonnan päivässä. Olen oppinut myös esimerkiksi käsilläseisontaan nousemisen tasajalkaponnistuksella ja pystyn kävelemään käsillä ainakin kuusi askelta. Tilaa kehitykselle vielä riittää.
• Olen päässyt alkuun erilaisten street workout -taitojen kanssa, kuten ihmislipun ja back leverin treenaamisessa. Pistoolikyykkyjä on tullut tehtyä myös.
• Opin kaatumaan siltaan eteen ja taakse jo 2018, mutta siltakaato eteen päin ja siitä heti jaloille onnistui syksyllä ennen telinevoimistelusalien sulkemista ja ennen kuin otin tauon selän taivuttamisesta ylirasituksen vuoksi. Siltakaatoni ei yhäkään ole tyylipuhdas, mutta onnistuu ja kehittyy koko ajan.
• Tasapainoilu hyvin haastavan kölittömän purjelaudan päällä päälläseisonnassa. Kokeilin myös mm. erilaisia tasapainolautoja.
• Yhden jalan roikunnat telineissä erilaisine variaatioineen ja venytyksineen. Ja tietysti istumaan nousuja pääalaspäin 😀
• Kehoni on timmi. Käsivarsissa, selässä ja keskivartalossa piirtyy lihaksia entistä selkeämmin.
• Voimani, kestävyyteni, notkeuteni ja taitoni ovat kaikin puolin eri luokkaa kuin vielä kolme vuotta sitten.
• Painoni on edelleen 70 kilon tienoilla, vaikka kevään pääsykoeurakka ja stressi haastoivatkin terveellistä ruokavaliota.

Kehitys ei ole vain fyysista vaan myös psyykkistä ja sosiaalista. Paluuta vanhaan ei ole. Voin hyvin, kun saan käyttää kehoani siten kuin se on tarkoitettu. Nykyisin ajattelen, että ihminen on luotu liikkumaan monipuolisesti. Ihmisen normaali ei pitäisi olla tuolissa kököttäminen, eikä vanhenemisen vaikutukset tarvitse olla niin dramaattisia kuin usein kuvitellaan. Haluan vanheta mummeliksi, joka on edelleen spiderwoman. Urheilu on tärkeä osa elämäntapaani, onnellisuuttani. Se on myös parantanut sosiaalista elämääni ja tuonut energisyyttä arkeeni.

Treenaaminen yhdistää

Vuoden 2020 parasta antia ja opetus on ehdottomasti ollut aivan ihanat treeniystäväni. Olen pitkin vuotta kokenut kiitollisuutta siitä, että olen saanut tutustua näihin ihmemiehiin ja -naisiin. Olin vuosikausia yksinäisenä sutena harrastanut milloin mitäkin, mutta ensimmäistä kertaa minulla on pysyviä treenikavereita.

Jos tuntuu, ettei aika riitä sekä ystäville, että urheilemiseen, urheilulliset ystävät on huippujuttu. Urheilun kautta voi löytää luontevasti uusia kavereita. Esimerkiksi rugby ei todellakaan ole oma lajini, mutta ei se estä kokeilemasta. Kannattaa mennä ennakkoluulottomasti mukaan, kun pyydetään sekä olla itse aktiivinen ja pyytää muita mukaan treeneihin.

Kyse ei tarvitse olla hikijumpasta. Kävin useamman kerran pitkin vuotta iltakävelyillä kaverin kanssa. Raskaan opiskelupäivän jälkeen se oli täydellinen tapa tuulettaa aivoja.

Street workoutin joulujameilta

Elämänmuutos kolmessa vuodessa

Kokemukseni, treenaamiseni ja ajatteluni ovat monien vuosien tulosta, mutta viimeisen kolmen vuoden aikana kehitys on ollut hämmentävän uskomatonta. Suhtautumiseni urheiluun on joustava ja positiivinen. Koko kolmen vuoden hulluuntuminenhan lähti ”vitsistä”. En aavistanut, mihin se johtaisi.

Kehoni ja mieleni on kasvanut urheilullisesta lähes puoliammattilaiseksi. Ajatteluni muuttui perinteisemmästä kropan ”rääkkäyksestä” ja saliohjelmien kurinalaisemmasta noudattamisesta joustavaan kokonaisvaltaiseen apinointiin, jota rakastan niin paljon, että odotan innolla treenejäni. Odotan bussia kyykyssä, seison käsilläni lukutilassa opiskelujeni tauolla ja vietän paljon aikaa ystävieni kanssa erilaisten urheilulajien parissa.

Urheilu on minulle harrastus ja elämäntapa. Rakastan ja kunniotan kehoani pitämällä sen kunnossa, voimakkaana, liikkuvana, terveenä, kykenevänä ja monipuolisena. Kuuntelen sitä ja suhtaudun urheiluun rennosti, mutta rakkaudella ja intohimolla. Kiinnostavaa nähdä, mihin kehitys vie tulevina vuosina.

Kiitos, kun luit artikkelini. Toivottavasti sait jonkinlaisen käsityksen siitä, miten tällaiseen huolestuttavaan sekoamiseen päädyttiin. Parhaimmillaan sait jonkun uuden ideankin. Jaa toki ajatuksesi kommentteihin!

Nautinnollista kevättä ja urheilun iloa!

<3

Marianne

Käsilläseisontani on kehittynyt hitaasti mutta varmasti

Tähän päättyy kolmiosainen artikkelisarja. Miltä lukeminen tuntui? Olisitko halunnut kuulla lisää jostakin asiasta? Käy myös kurkkaamassa Instagram profiilissani kohokohdat, joihin on tallennettuna kokoa kolmen vuoden treenitarina Instagram stooreina. Tarinat kohokohdissa nimillä Gym Progress 18, 19 ja 20.