Lääkikseen on vaikea päästä, senhän kaikki tietävät. Mutta tiesitkö, että psykologian sisäänottoprosentti on pienempi? Sisäänottoprosentti suomenkielisiin kandi-vaiheesta alkaviin psykologian alan tutkinto-ohjelmiin oli tänä vuonna noin 4 %* (vrt. lääkis noin 10 %). Haku-uudistusten seurauksena psykologian kandidaatin ja maisterin tutkintoon oikeuttavasta 315 suomenkielisestä aloituspaikasta 70 % on varattu hakijoille, joilla ei ole aiempaa korkeakoulutusta Suomessa. Hakijoita oli tänä vuonna yli 7 500 eli enemmän kuin lääketieteeseen.

Valmistuin 2018 kandiksi kauppakorkeakoulusta, eli 220 psykologian aloituspaikkaa oli ulottumattomissani. Ei-ensikertalaisena ainoa tapa tulla valituksi, oli osallistua valintakokeeseen.

Hakustrategiani

Luin kokeeseen vuoden, vaikka siihen periaatteessa voi lukea vain kuukauden. Siinä sivussa luin lähes sivuaineen verran tilastotiedettä vitosen (5/5) keskiarvolla Turun yliopistosta, opiskelin fysiologiaa ja psykologiaa, luin tieteellisen ajattelun oppaita, tein loogisen päättelyn tehtäviä, kävin valmennuskurssin, laskin noin 1000 laskua, opiskelin huolellisesti kaksi aiempien vuosien valintakoekirjaa ja luin kaiken, mikä voisi antaa edes aavistuksen etumatkaa kuukauden kilpajuoksuun.

Asetin tavoitteekseni, että “olen tilastoguru siihen mennessä, kun ennakkomateriaalit julkaistaan”. Ajattelin, että en voi olla pääsemättä, jos osaan kaiken. Motivoin itseäni myös ajattelemalla, että pyrin olemaan valintakokeessa Suomen paras. Tietenkään en lopulta ollut Suomen paras, eikä sillä ollut mitään väliä sinänsä. Sillä oli väliä kuitenkin asenteeseeni. Jos olisin tähdännyt vain sisäänpääsyyn, kuten valtaosa hakijoista tekee, olisin parhaimmillani päässyt sisään. Huonoimmillani – noh, virhemarginaalini olisi jäänyt hylkäysrajan alapuolelle. Pelasin varman päälle.

Mietin, millä opiskelustrategioilla voin olla parempi kuin se 99+ % hakijoista? Mitä voin tehdä vielä paremmin kuin he tekevät? En miettinyt “kannattaako tätä asiaa oliskella”, vaan opiskelin kaiken, minkä keksin. Hakuprosessissa hakupainealoille on aina mukana sattumaa. Tein kaiken, mikä vallassani oli.

Ennakkomateriaaleja

Ennakkomateriaaleja, flash cardseja sekä neljä laskinta, jotka hankin, jotta saan tuntumaa erilaisiin laskimiin.

Ennakkomateriaalien tultua olin lähes vainoharhaisen karantteenipelon vuoksi omaehtoisessa karantteenissa kokeeseen asti. Palautuminen stressistä, ja siten mm. nukkuminen, oli hankalaa ilman ketään tai mitään, mikä voisi viedä ajatukseni pois kokeesta. Elämässäni ei ollut muuta kuin valintakoe. Luin, söin ja nukuin. Juoksin opiskelutauoilla korttelin ympäri saadakseni happea ja tehostaakseni oppimistani. Kävin välillä rullaluistelemassa, koska urheilu tehostaa oppimista, eikä rullaluistellessa tule lähikontakteja. Käytin kaikkia tuntemiani opiskelustrategioita. Teimme myös yhteistyötä muutaman muun hakijan kanssa ja pidimme pieniä videokeskusteluja artikkeleista. Nuo keskustelut olivat viikkojeni sosiaalinen hetki.

Valintakoe

Turun messukeskus, psykologian valintakoe 2021

Pandemian takia valintakoe järjestettiin poikkeuksellisissa tiloissa mm. Turun messukeskuksessa.

Valintakoepäivä tuli. Poistuin kokeesta viimeisenä. Tärisin. Oksetti, itketti ja nauratti.

Noin 30 % kokeesta perustui englannin kieliseen kokeessa jaettuun kirjallisuuskatsaukseen. Noin 20 % koostui loogisen päättelyn tehtävistä, jotka luullakseni valtaosa joutui arvailemaan ajan puutteen vuoksi. Loppu puolet kokeesta koostui ennakkomateriaaleihin pohjautuvista monivalintakysymyksistä. Kokeesta noin 13 % mittasi tilastotiedettä, mutta kyseinen tehtävä oli tehty naurettavan helpoksi siihen nähden, että psykologian valintakokeissa on perinteisesti ollut 50 % todella vaativia ja syvällistä ymmärrystä vaativia tilastotieteen tehtäviä.

Tässä asetelmassa oli onni, että en ollut pyrkinyt vain sisälle, vaan olemaan Suomen paras. Kyseinen koe nimittäin ei missään tapauksessa ollut minulle edullinen. Tehtävät olivat pitkiä sanallisia monivalintoja, laskemista oli naurettavan vähän ja laskut olivat naurettavan helppoja edellisvuosiin nähden. Siitä, että olin ollut Valmennuskeskuksen viimeisessä harjoituskokeessa noin viiden parhaan joukossa tilastotiteen osuudessa (noin 550 Suomen kurssilaisesta), ei ollut paljoa iloa.

Pitkiä kirjallisia monivalintoja sisältävä koe lukihäriön hidastamalle lukijalle ei ollut onnenpotku. Kello raksutti päässäni, sydän takoi tuhatta ja sataa ja minua väsytti. Oli hankala keskittyä, koska tiesin, etten millään ehtisi tehdä koko koetta, jos vastaan kaikkeen ajatuksen kanssa. Nopeus on minulle aina ollut iso heikkous. Muistin kaikki ne kerrat, kun koulussa tai harjoituskokeissa muuten hyvin mennyt koe on jäänyt kesken ja olen saanut läheisiltäni pettyneitä kommentteja hitaudestani. Päässäni nalkutin “hopi, hopi”. Valitsin starategiakseni juosta koko kokeen läpi vaikka silmät ristissä.

Arvioin, että vähintään 30 % kokeesta tein joko arvaamalla tai puoliksi arvaamalla vain, koska halusin ehtiä vastata kaikkiin kysymyksiin. Viimeisen tehtävän ruksin summan mutikassa viimeisellä sekunnilla. Se meni väärin, kuten suurin osa arvauksistani.

Kokeen jälkeen

Kokeen jälkeen tiesin, että en ollut saanut itsestäni parasta irti. Harmitti, että en ollut levännyt paremmin. En olisi voinut lukea kokeeseen enempää, koska koin, ettei se olisi edes ollut fyysisesti mahdollista minulle tai kenellekään muulle. Ennakkomateriaalien osaamisesta ei siis ollut kiinni, mutta koetilanne meni mielestäni huonosti. Valmistautumiseeni nähden oli sääli, että vain puolet kokeesta perustui ennakkomateriaaleihin. Mietin, että ehkä olisi pitänyt lukea vähemmän ja rentoutua enemmän.

Huomasin erään typerän huolimattomuusvirheen lempparitehtävätyypissäni. Kellon raksutus oli yksin kertaisesti saanut minut oikaisemaan mutkia kohdassa, jossa sitä ei missään nimessä olisi pitänyt tehdä ja jollaisia tehtäviä olin normaalilla vastaustekniikallani tehnyt oikein sata kertaa aiemmin. Harmitti, että saatoin möhliä jotakin niin yksinkertaista ja jotakin, minkä olin moneen kertaan jopa opettanut muille oikein. Kerroin kaikille, että tässä se oli. Että ensi vuonna uudelleen.

Tulokset

Maanantai-iltana 28.7. palasin kaverini seurasta kaupungilta kotiin. Ajattelin, että raapustaisin vihdoin sen työhakemuksen, jota olin prokrastinoinut. Heitin repun eteiseen, selasin kännykkääni tulleita ilmoituksia ja istahdin työpöytäni ääreen. Instagramiin oli tullut kaveriltani viesti, jossa hän kertoi, että voi nyt paljastaa tuntemiensa psykalle hakeneiden kauppislaisten nimet, koska joitakin tuloksia oli tullut.

Sykkeeni kiihtyi. Olin asennoitunut, että tulokset tulevat kahden viikon päästä, koska ne oli luvattu “9.8. mennessä”. En uskonut, että tulokset olisivat julki. En lukenut viestiä loppuun, vaan avasin läppärini. Avasin Opintopolku-sivuston ja kirjauduin sisään. Muistutin itseäni, että tulokset tuskin ovat tulleet, enkä joka tapauksessa olisi hyväksyttyjen joukossa.

Skrollasin tulos-sivua alaspäin. Siellä luki sana “Hyväksytty”.

Aivoni raksuttivat, “raks, raks…”

En ymmärtänyt suomen kieltä. Rinnassa kulpi, mutta en uskaltanut päästää tunnetta valloilleen. Skrollasin vasemmalle, jotta näin koulun nimen: “Jyväskylän yliopisto”. Mikä on Jyväskylä? Olinko siis päässyt jonnekin? Minne? Todellisuus ryömi aivoin hitaasti. Tunne rinnassa voimistui.

“Minut on ihan oikeasti hyväksytty opiskelemaan psykologiaa. Minusta ihan oikeasti tulee psykologi. Pääsin Jyväskylään,” ajattelin ymmälläni.

Jyväskylä oli yksi niistä kolmesta koulusta, jotka olivat hakemusta tehdessä kilpailleet kärkisijasta päässäni. Olin kokeen jälkeen kuvitellut, että parhaassakin tapauksessa pääsisin jonnekin alimmista hakutoiveistani. En arvannut, että minut hyväksytään Jyväskylään. Pisteeni olivat kirkkaasti yli hyväksymisrajan.

Epätodellisuuden tunne purkautui ilon kyynelinä ja nauruna. “Minusta tulee psykologi,” lähetin kaikkiin läheisimpieni WhatsApp-keskusteluihin. Kuvasin Iphonen etukameralla itkunsekaisen videon Instagramin -tarinaani, jossa kerroin uutiset.

Asian sulattelussa meni pitkään. Se ei vieläkään ole ihan valjennut minulle, vaan iskee kasvoille hetkittäin.

Sinä iltana puhelin täyttyi onnitteluviesteistä ja puhuin koko illan puhelimessa läheisteni kanssa. He tietävät, kuinka omistautunut tälle olin ollut, kuinka vahvasti psykologia kiinnostaa minua, ja kuinka luulin, että joudun hakemaan uudelleen.

Johtopäätökset

Tuloksista ilmeni, että olin myös Turkuun 4. varasijalla.

Googlailin lisätietoja Jyväskylästä – kaupungista, jota hädin tuskin osasin sijoittaa Suomen kartalle. “Urheilullinen kaupunki”, “upea luonto”, tällaisia sanoja tutut käyttivät kuvailuissaan. “Wow noita järviä!” ajattelin. Suomen suurin ja vanhin psykologian laitos. Pohjoisin ja pienin paikkakunta, jossa olisin Suomessa ikinä asunut. “Kunnon talvi”, kuulemma. Suomen ainoa liikuntatieteellinen yliopistollinen koulutusohjelma, eli luultavasti paljon liikkuvia ihmisiä ja liikuntamahdollisuuksia. Voin lukea sivuaineena liikuntapsykologiaa…

Varasijat jännittivät lähiviikkoina. Aloin pelätä, että ne liikkuvat ja päädyn Turkuun. Olen viihtynyt viime vuodet Turussa. Itse asiassa elämäni ei ole ikinä ennen ollut kotimaassa yhtä hyvää. Toisaalta onnellisuuteni tuskin on sattumaa. Uskon, että ymmärrän nykyisin paremmin omaa onneani ja tiedän, kuinka luoda itselleni sopiva ympäristö melkein missä tahansa, vaikka se vaatiikin aina työtä ja panostamista mm. ihmissuhteisiin ja itseni ylittämiseen erityisesti sosiaalisissa tilanteissa.

Alan olla levoton Turussa. Tunnen, että on uuden seikkailun aika.

Kun kaikki yliopistojen tulokset oli vihdoin julkaistu, sain hyväksyä opiskelupaikkani Jyväskylässä joko sitovasti tai ehdollisena. Ehdollisena tarkoittaa, että jos varasijat olisivat liikkuneet ja minulle olisi tarjottu Turun paikkaa, opinto-oikeuteni Jyväskylään automaattisesti vaihtuisi Turun opinto-oikeuteen. Olin kuitenkin jo tehnyt päätökseni. Otin Jyväskylän yliopiston paikan sitovasti vastaan, eli hylkäsin varasijani. Minulla on tunne, että tämän piti mennä näin.

 

Tiedän edelleen, etten saanut itsestäni parasta irti kokeessa. Olen silti äärettömän kiitollinen opiskelupaikastani. Tälle alalle haki tuhansia, jotka eivät päässeet kouluun. Sisäänottoprosentti ei-ensikertalaiselle koko Suomessa oli noin 1,2 %.

Yksi niistä 95 valtakunnallisesti minulle mahdollisesta aloituspaikasta osui minulle. Minusta ihan oikeasti tulee psykologi.

 

Ps. Kiitos ystävilleni ja vanhemmilleni, jotka jakso mua stressistä huolimatta, usko muhun ja auttoi jaksamaan läpi vuoden. Meidän onnistumisemme eivät ikinä ole vain omaa ansiota.

Lähteet
Hakutilastot psykologian yhteisvalinnassa: Opetushallituksen tilastopalvelu Vipunen
* HUOM! Psykologian hakutilastoista on haastavaa seuloa pois maisterihakijat, avoimen väylän kautta filosofian maisteri -linjalle hakevat sekä ruotsin kieliseen Åbo Akademin hakijat, koska he voivat hakea moneen kouluun yhtä aikaa. Näiden hakijoiden vaikutus on tosin todennäköisesti promillen murto-osia. Tästä syystä esitän luvut likiarvoina. En itse voinut hakea muissa hakuväylissä.

Aloja vertaillessa kannattaa myös muistaa, kuten eräs tieteellisen ajattelun kirja** opettaa, että “paras sadasta” tuskin on “paras tuhannesta”. Ts. hakijoiden volyymi vaikuttaa siihen, kuinka vaikeaa on päästä sisään. Pelkästään prosentteja ei siis voi tuijotella, esim. jos vertaa Harvardin ja Suomen psykologian alan sisäänottoprosentteja (Harvard liikkuu 4-5 %, mutta hakijoita kymmeniä tuhansia). Lääketieteellisen ja psykan hakijamäärät liikkuvat molemmat 7000-8000 välillä ja ensisijaiset hakijat molemmissa 6000 kieppeillä. Näin ollen näiden alojen sisäänottoprosentit ovat tältä osin vertailukelpoisia. Sen sijaan voi olla, että hakijoiden profiili on muuten erilainen, esim. koska lääketieteellä on maine vaikeana alana päästä opiskelemaan.

**Truth or Truthiness, Howard Wainer