Tämä tiivistelmä on osasuoritus kurssilla Kliininen psykologia II, josta sain arvosanan 5/5. Katso myös muut kurssin tiivistelmät: Anoreksia, Bulimia ja Skitsofrenia.

Oireet ja esiintyvyys

ICD-10-diagnostiikassa ADHD eli aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö kuuluu hyperkineettisten häiriöiden luokkaan. Oireet jakautuvat tarkkaavuuden sekä yliaktiivisuus- ja impulsiivisuuden ongelmiin. Tarkkaavuusongelmia ovat mm. keskittymisen herpaantuminen, ohjeiden noudattamisen ja annettujen tehtävien epäonnistuminen ja hajamielisyys päivittäistoimissa. Yliaktiivisuuteen kuuluu mm. levoton liikuskelu tai kyvyttömyys pysyä paikoillaan vaatimuksista huolimatta. Impulsiivisuus voi näkyä mm. siinä, että potilas vastaa kysymyksiin kuuntelematta niitä loppuun tai potilas ei jaksa odottaa vuoroaan esim. jonossa tai potilas on tilanteeseen sopimattoman puhelias.

Jotta ADHD voidaan diagnosoida, oireista on ollut merkittävää haittaa, ne ovat esiintyneet kuuden kuukauden ajan vähintään kahdessa erilaisessa ympäristössä ja niitä on esiintynyt ennen seitsemää ikävuotta. Diagnoosin tekee lääkäri lapsen ja huoltajan haastattelun perusteella. Haastattelussa kartoitetaan laaja-alaisesti fyysisiä ja psyykkisiä tekijöitä raskausajasta alkaen. Lisäksi kannattaa käyttää mm. oirekyselylomakkeita.

Ensimmäisten kolmen vuoden aikana diagnoosia ei tehdä. Viimeistään kouluiässä oireet tuottavat hankaluuksia. Diagnosointi ja hoito on tärkeää mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta psyykkisten samanaikaissairauksien, kuten masennuksen ja käytöshäiriöiden, riski pysyisi mahdollisimman matalana. Yli puolella lapsuusiän ADHD-potilaista oireet jatkuvat nuoruuteen ja noin puolella niistä on edelleen haittaa aikuisuudessa. Aikuisten ADHD-esiintyvyys on arviolta 3-4 %.

ADHD on yleisempi pojilla kuin tytöillä suhteessa 4:1. Tyypillisesti diagnosoiduilla esiintyy kaikkia keskeisiä oireita, mutta etenkin tytöillä esiintyy toisinaan ADD-alatyyppiä, jossa ylivilkkautta ei esiinny.

Altistavat tekijät

Geenit selittävät noin 80% ADHD:n kehittymisestä. Taustalla on useita, mm. serotoniini- ja dopamiiniaineenvaihduntaa sääteleviä geenejä. ADHD oireita liittyy tyypillisesti myös joihinkin neurologisiin ja neuropsykologisiin häiriöihin kuten Touretten syndoomaan.

Äidin päihteiden ja alkoholin käyttö raskausaikana ovat merkittävästi altistavia tekijöitä, kuten myös monet synnytykseen liittyvät komplikaatiot tai lapsuusiän neurologiset vammat ja infektiot. Vakavat perushoidon puutteet ja kaltoinkohtelu varhaislapsuudessa voivat altistaa ADHD:lle, mutta muuten kasvatuksella ei tiettävästi ole merkitystä oireiston kehittymiselle. Häiriö tosin haastaa vuorovaikutusta ja voi vaikeuttaa turvallisen kiintymyssuhteen kehittymistä.

Vaikkei ADHD:ta pystytä diagnosoimaan aivokuvantamisen perusteella, potilailla on todettu poikkeavuuksia frontostirataalisten ja -parietaalisten hermoradastojen toiminnassa ja rakenteessa sekä viivettä aivojen kypsymisessä.

Hoito ja ennuste

Jos lapsella on toimintaa haittaavaa keskittymisongelmia ja levottomuutta, tukitoimet, kuten perheen neuvonta ja kouluympäristön muokkaaminen lasta tukevaksi tulisi aloittaa mahdollisimman nopeasti. ADHD:ta hoidetaan mm. Kognitiivisella käyttäytymisterapialla, toimintaterapialla, neuropsykologisella kuntoutuksella ja neuropsykiatrisella valmennuksella. Lääkehoito on tehokkain tapa lievittää keskeisiä oireita ja parantaa toimintakykyä. Siitä hyötyy noin 80 % ADHD-potilaista. Hoito parantaa ADHD:n ennustetta merkittävästi.